Kasvua Hämeessä

Tervetuloa Kasvua Hämeessä -sivustolle!

Kasvua Hämeessä on maa- ja elintarviketalouden teemaohjelma, joka tähtää alan yritysten toimintaedellytysten merkittävään kehittymiseen. Ohjelmaa toteutetaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä maanviljelijöiden, elintarviketeollisuuden, pienyritysten ja eri kehittäjätahojen yhteistyönä vuosien 2007-2013 aikana.

Teemaohjelmaa toteutetaan erilaisten koulutus- ja kehittämishankkeiden kautta. Sivustolta löytyy tietoa hankkeiden tarjonnasta sekä alueemme ruokatuotannosta ja sen kehityksestä.


huomisen_osaajat

Tustustu Huomisen Osaajat -blogiin, jossa kerrotaan tunnelmia ja kuulumisia aiheeseen liittyvistä tapahtumista.

avaa blogi



Uusista esitteistä apua kriisitilanteiden ennakointiin

Varhaisen välittämisen malleja ja toimintaohjeita kriisitilanteita varten on viime aikoina tuotettu työpaikoille ja yrityksiin. Kasvua Hämeessä Osaamisverkostohankkeen sekä MELAn yhteistyönä tällaiset mallit julkaistiin tänään myös maatalousyrityksiin. Mallit on tarkoitettu tukemaan maatalousyrittäjiä työssä selviytymisessä sekä auttamaan tilan toimintaa uhkaavissa tilanteissa. Varhaisen välittämisen esitteestä löytyy työkaluja auttamiseen ja toisista huolehtimiseen. Maatilalla käy eri yhteistyökumppaneita, ystäviä ja läheisiä, jotka voivat havaita, etteivät yrittäjän kaikki asiat ole kunnossa. Silloin on tärkeää ottaa asia puheeksi ja sopia toimenpiteistä yhdessä yrittäjän kanssa. Tavoitteena on löytää apua ongelmien hoitumiseksi. Seurantavaiheessa varmistetaan, että havaittuun ongelmaan on saatu apua.

Jos taivas putoaa -toimintaohjeen tavoitteena on havahduttaa maatilaa ja sen yrittäjiä etukäteen varautumaan kriisitilanteisiin. Esite sisältää esimerkkitapauksia, joiden avulla yrittäjä hahmottaa kriisin vaiheita ja toimintatapoja. Kaikkia kriisitilanteita ei voi ennakoida, mutta esitteessä kerrottuja toimintamalleja voi soveltaa eri tilanteisiin.

Esimerkiksi jokaista koulua on pyydetty työstämään toimintaohjeet kriisitilanteisiin: kuka johtaa toimintaa ja miten. Varautuminen etukäteen turvaa järkevän toiminnan uhkaavassa tilanteessa. Myös maatilalla on tärkeää kriisitilanteen varalta määrittää etukäteen vastuut yritystoiminnan johtamisesta ja varmistaa yrittäjien jaksaminen ja toiminnan jatkuvuus. Esimerkiksi tulipalon varalle on laadittava pelastussuunnitelma, josta selviää, miten toimitaan tulipalon sattuessa.

Esite sisältää tietoa sekä ihmisiin että tuotantoon liittyvistä auttajatahoista. Tarkoitus on, että yrittäjä täydentää tietoja oman paikkakunnan puhelinnumeroilla ja varahenkilöiden yhteystiedoilla.

Esitteitä voi tilata maksutta Melan postituksesta. Tutustu esitteisiin: Varhaisen välittämisen malli ja Jos taivas putoaa -toimintaohje kriisitilanteessa.

LISÄTIEDOT:

Asiantuntija Sirpa Havu, Mela 0500 868 866
Projektipäällikkö Reija Salonen, Kasvua Hämeessä Osaamisverkosto 044 708 0007
Psykologi Pirkko Lahti 0400 469 804