Kasvua Hämeessä

Tervetuloa Kasvua Hämeessä -sivustolle!

Kasvua Hämeessä on maa- ja elintarviketalouden teemaohjelma, joka tähtää alan yritysten toimintaedellytysten merkittävään kehittymiseen. Ohjelmaa toteutetaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä maanviljelijöiden, elintarviketeollisuuden, pienyritysten ja eri kehittäjätahojen yhteistyönä vuosien 2007-2013 aikana.

Teemaohjelmaa toteutetaan erilaisten koulutus- ja kehittämishankkeiden kautta. Sivustolta löytyy tietoa hankkeiden tarjonnasta sekä alueemme ruokatuotannosta ja sen kehityksestä.


huomisen_osaajat

Tustustu Huomisen Osaajat -blogiin, jossa kerrotaan tunnelmia ja kuulumisia aiheeseen liittyvistä tapahtumista.

avaa blogi



Tutustu pienryhmiin ja ehdota aihetta

Pienryhmät ovat oleellinen osa Huomisen hämäläinen maatila -hankkeen koulutustoimintaa. Pienryhmän voi muodostaa vähintään 3-5 tilaa. Ryhmässä vaihdetaan kokemuksia ja kuullaan asiantuntijaesityksiä ryhmän itsensä määrittelemistä, kiinnostavista aiheista. Ryhmä voi myös tehdä opintomatkoja. Voit ehdottaa pienryhmäaihetta itse.

Jos samasta aiheesta kiinnostuneita tiloja on vähintään kolme, ryhmä voidaan koota ja toiminta käynnistää. Jos olet kiinnostunut pienryhmätoiminnasta, mutta sinulla ei ole tällä hetkellä erityistä aihetta, voit ilmoittautua myös hankkeen yhteyshenkilöille, jotka muodostavat sopivia ryhmiä. Vaihtoehtoisesti viljelijät voivat koota itse sopivia ryhmiä ja esittää toiveita hankkeen pienryhmävastaaville.

Toiminnan jatkuessa ja yrittäjien tutustuessa pyritään siihen, että luottamus ryhmän jäsenten välillä sekä toisilta oppiminen syvenevät ja ryhmän toiminta muuttuu yhä enemmän ryhmän itsensä ohjaamaksi.

Päättyneiden Tankit täyteen, Kasvin Kasvua ja Lihan Kasvua -hankkeiden aikana on perustettu jo useita pienryhmiä, joiden toiminta jatkuu myös Huomisen hämäläinen maatila –hankkeessa. Uusia perustetaan sitä mukaa, kun kiinnostusta ilmenee. Tällä hetkellä suunnitellaan uusia ryhmiä ainakin luomulihan tuotannosta kiinnostuneille sekä lypsyrobottimerkin mukaisia robottiryhmiä 'punainen' ja 'sininen.'

Lue lisää tästä >

Ehdota aihetta >