Etusivu Ajankohtaista Klusterihanke Ohjelman tilannekatsaus maa- ja elintarviketalouden tulevaisuusseminaarissa 6.4.2009

Ohjelman tilannekatsaus maa- ja elintarviketalouden tulevaisuusseminaarissa 6.4.2009 Tulosta

Kasvua Hämeessä on maanviljelijöiden, elintarviketeollisuuden ja eri kehittäjätahojen yhdessä laatima toimintaohjelma vuosille 2007-2013, jolla tavoitellaan hämäläiselle maa- ja elintarvikesektorille lisää tuotantoa, tuloja, kannattavuutta, yhteistyötä ja toisaalta alan yleisen merkityksen kasvua.

Haasteita riittää, sillä ala on jatkuvassa muutoksessa. Tilojen määrä vähenee. Vuonna 2008 Hämeessä oli 4659 maatilaa ja Suomen Gallup Elintarviketiedon Maatilojen kehitysnäkymät 2013 tutkimuksen mukaan tilaluvun ennustetaan olevan 3815 vuonna 2013. Tilaluku laskee Hämeessä kuitenkin ennusteen mukaan hitaammin kuin koko maassa keskimäärin.

Tuotannon painopiste siirtyy yhä enemmän kasvintuotantoon ja etenkin viljatuotantoalojen ennustetaan kasvavan. Viljanviljelyn tulokertymä vaihtelee sadon määrän ja hinnan mukaan voimakkaasti vuosien välillä, siksi tulokehityksessä on odotettavissa suurta vuosittaista vaihtelua. Tuottajahinnoissa ja tuotantokustannuksissa tapahtuva kehitys vaikuttaa suoraan tilojen kannattavuuteen ja sitä kautta viljelijöiden motivaatioon osallistua oman tilansa kehittämiseen. Tällä hetkellä tilanne on erityisen haasteellinen. 

Yhteistyötä hämäläisen elintarvikeketjun kehittämiseksi tarvitaan edelleen lisää, vaikka ohjelman toteutuksessa keskeisesti mukana olevat tahot ovat työhön sitoutuneet ja löytäneet toisensa. Saman kehittäjäpöydän ääreen on saatu myös koulutus (Salpaus, HAMK) ja elintarviketeollisuus, jotka eivät ole aiemmin olleet itsestään selvästi mukana yhteisessä kehittämistyössä. Yhteistyö on myös muuttunut hedelmällisemmäksi.

Maa- ja elintarviketalouden merkitys oman alueensa talouteen vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. Vuonna 2006 Kanta- ja Päijät-Hämeessä maa- ja elintarviketalouden yhteenlaskettu osuus alueen BKT:sta oli noin 4 %, mikä oli koko maassa neljänneksi ja viidenneksi eniten heti Pohjanmaan maakuntien jälkeen. Osuus työllisten määrästä oli Kanta-Hämeessä 7,7 % ja Päijät-Hämeessä 5,5 %. Maa- ja elintarviketalouden investointiosuudet olivat vastaavasti Kanta-Hämeessä 6,7 % ja Päijät-Hämeessä 2,8 %. Elintarvikesektori on muihin tuotannonaloihin verraten vakaampaa, mikä saattaa nostaa alan aluetaloudellista merkitystä talouden taantumassa.

Kasvua Hämeessä -ohjelman toteutus käynnistyi vuoden 2007 lopulla. Täyteen vauhtiin päästiin vasta vuotta myöhemmin eli syksyllä 2008. Sitä ennen hankkeiden liikkeellelähtöä hidasti merkittävästi EU:n ohjelmakauden vaihtuminen ja rahoituspäätösten viivästyminen mm. hallinnon tietojärjestelmien käyttöönotosta aiheutuneiden ongelmien vuoksi. Yhteistyö rahoittajan eli Hämeen TE-keskuksen kanssa on kuitenkin ollut kaiken aikaa sujuvaa ja luottamus asioiden etenemiseen on ollut hyvällä pohjalla. Tämän vuoksi Kasvua Hämeessä -hankkeita on uskallettu pyörittää toimijoiden omalla riskillä ilman rahoituspäätöksiäkin. Merkittävä toiminnan primus motor on ollut myös alueen elintarviketeollisuus, joka on alusta pitäen ollut vahvasti mukana ohjelman toteutuksessa. Etenkin meijerit ovat ymmärtäneet hanketoiminnan merkityksen ja nähneet sen oman tuotantoalansa tärkeäksi kehittämisvälineeksi.

Ohjelmaa toteutetaan tällä hetkellä seitsemän eri hankkeen toimesta, joita rahoitetaan pääosin EU:n maaseuturahastosta. Jokaiselle tuotannonalalle on oma hankkeensa. Tankit täyteen- hankkeen keskeisin tavoite on säilyttää alueen maidontuotannon määrä nykytasolla tukemalla maitotiloja kannattavaan maidontuotantoon, hallittuun tilakoon kasvuun ja investointeihin. Kasvin kasvua -hankkeella tavoitellaan hämäläisten kasvintuotantotilojen tuottavuuden ja kannattavuuden parantumista. Painopiste on kasvintuotantoa päätoimisesti harjoittavissa tiloissa. Molempien hankkeiden vetovastuu on ProAgria Hämeellä. Tankit täyteen -hankkeessa on tällä hetkellä mukana noin 35 investointia suunnittelevaa tilaa. Kaikkiaan hankkeeseen on tähän mennessä osallistunut 130 maidontuottajaa eri puolilta Hämettä.  Kasvin kasvua -hankkeessa osallistujia on ollut 60.

Lihan Kasvua -hanke kohdistuu sekä naudan- että sianlihantuotannon kehittämiseen Hämeessä. Naudanlihantuotannossa kehittämisen keskeisinä tavoitteina on tuotannon kannattavuuden parantaminen. Tärkeällä sijalla on myös yhteistyön lisääminen sekä naudanlihantuottajien että muiden tuotannonsuunnan harjoittajien kanssa. Sianlihantuotannon keskeiset kehittämistavoitteet ovat tuotannon laajentaminen sekä tilakohtaisen kilpailukyvyn parantaminen. Erityisen tärkeää on tuottajien ja teurastamoiden välisen yhteistyön kehittäminen. Lihan kasvua -hankkeesta vastaa Agropolis Oy. Hankkeen toiminta on käynnistynyt vuoden 2009 alussa ja osallistujia on tähän mennessä ollut 25.

Aitoja makuja Hämeestä -hanke tähtää pienten elintarvikeyrittäjien ja ammattikeittiöiden välisen yhteistyön tiivistämiseen ja lähiruuan edistämiseen. Hämäläisten pienyritysten tuotteiden kiinnostavuus ja tunnettuus on ollut viime vuosina kasvussa etenkin ravintola- ja cateringsektorilla. Tällä hetkellä kehittämistyössä keskeisenä haasteena onkin tuotevalikoiman ja tuotantomäärien kasvattaminen. Aitoja makuja Hämeestä -hanketta vetää Agropolis Oy.

Tietoverkko -hanke järjestää EU-tukiin liittyviä informaatiotilaisuuksia mm. EU:n maatalous- ja ympäristötukijärjestelmän muutoksista ja investointitukiin liittyvistä avustuksista. Hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin osallistui vuoden 2008 aikana 1056 henkilöä.

Osaamisverkosto- hanke kanavoi osaamista alan kehittämiseksi uudella tavalla. Se kokoaa yhteen neuvonnan, tutkimuksen, opetuksen, hallinnon ja yrityselämän parissa työskentelevät maa- ja elintarviketalouden asiantuntijat. Hanke tarjoaa mahdollisuuden keskinäiseen tiedonvaihtoon ja ammatilliseen kehittymiseen. Hanke on tähän mennessä järjestänyt mm. verkostotapaamisia, seminaarin, sekä Keski-Pohjanmaalle suuntautuneen opintomatkan. Osallistujia on ollut yhteensä 110 henkilöä. Koulutuskeskus Salpaus on sekä Tietoverkko- että Osaamisverkosto -hankkeen vastuuorganisaatio.

Kasvua Hämeessä -klusterihanke johtaa ohjelmatyön toteutusta, huolehtii viestinnästä sekä kerää, analysoi sekä välittää tietoa alan ja alueen toimintaympäristön muutoksista. Lisäksi hankkeen tehtävänä on arvioida ja seurata koko teemaohjelman tuloksia ja vaikuttavuutta. Klusterihanketta toteutetaan MTK Hämeen toimesta.

Hankkeet ovat kuitenkin vain työväline. Tärkeämpää on asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Yhteisesti laaditulla strategialla ja siihen sitoutumalla on paremmat edellytykset saada aikaan toivottuja tuloksia. Työ vaatii jatkuvaa hereillä oloa. Alan kehitys on tänä päivänä nopeaa ja yrittäjien oma tieto-taito tasolla, joka asettaa paineita asiantuntijoiden osaamiselle ja palveluiden laadulle. Lupaavasti käynnistynyt yhteistyö kehittäjäorganisaatioiden ja teollisuuden asiantuntijoiden välillä edellyttää jatkuvaa ja avointa vuoropuhelua mahdollisten ongelmien ja uusien kehittämiskohteiden selvittämiseksi. Myös menetelmät viljelijöiden kohtaamiseen pitää miettiä uudelta pohjalta. Perinteinen ryhmäkoulutus näyttää istuvan huonosti tämän päivän kehittämisvaatimuksiin. Viljelijät odottavat täsmätoimenpiteitä, jotka on suunniteltu hyvin kohderyhmän tarpeisiin. Vanhat konstit eivät enää pure.

Työ on vasta alussa! Vuonna 2013 voimme toivottavasti todeta, että hämäläinen maa- ja elintarviketuotanto menestyy ja kehittyy ja tahtotila alan kehittämiseksi on yhtenäinen.

Lisätietoja: Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni, MTK Häme, puh. 040 5634 074

 

Aiheeseen liittyvää